*

JyrkiPaldn

Niistä rakenneongelmista #1: Velkaantuminen

Miten velkaantuminen esiintyy poliittisessa keskustelussa?

 

"Jatketaan vain velaksi elämistä!" kuuluu usein ironisena toteamuksena, jos kukaan erehtyy kritisoimaan mitään osa-aluetta uusliberaalin talouspolitiikan pyhistä kivitauluista. Samat nopeat ja ajattelemattomat huudahdukset toistuvat keskustelussa jatkuvasti; eriarvoisuuden ainoana vaihtoehtona on kurjuutta kaikille, kurjistamisen ainoana vaihtoehtona velkavankeus lapsillemme ja tottelemattomuuden ainoana mahdollisena seurauksena itsemääräämisoikeuden loppuminen. Mikään väitteistä ei ole missään mielessä pitävä, ja viimeinen on jopa sisäisesti ristiriitainen. Vallitseva monetaristinen järjestelmä tai politiikkaa hegemonisesti dominoiva mikroperusteisiin pohjautuva valtavirran taloustiede tuntuvat olevan poliittisessa keskustelussa pyhiä. Niitä ei saa kritisoida eikä puolustaa, ne vain ovat. Jokainen soraääni on vain tietämättömyyttä, kommunismia tai jotain muuta haihattelua.

 

Tuosta hyvin ahtaasta katsantokannasta löytyy ongelmaan vain yksi ratkaisu; menoleikkaukset.

 

Miksi tämä on ongelma?

 

Tuo eittämättä hyvin kansantajuinen ja suoraviivainen ratkaisu kätkee kuitenkin sisäänsä valtavan ongelman. Velkaantuminen on vallitseva tapa tuoda lisää rahaa kiertoon, ja rahan kierron varmistaminen on ainoa tapa pitää talouden ruostuneet rattaat pyörimässä.

 

Vaikka velkaantuminen on holtitonta ja "saatavilla oleva" rahamäärä(M1) - joka koostuu kierrossa olevista seteleistä ja kolikoista, sekä välittömästi nostettavista pankkitalletuksista - on kasvanut huimasti, reaalitaloudessa on valtava pula niin kulutuskysynnästä kuin investoinneistakin. Mikä surullisinta, edes 2%:n olemattomaan inflaatiotavoitteiseen ei päästä keskuspankin nollakorkopolitiikasta huolimatta. Meillä on siis yhtä aikaa liikaa rahaa ja liian vähän rahaa. Ainoaksi ratkaisuksi esitetyt menoleikkaukset supistavat kierrossa olevaa rahamäärää entisestään, joka luonnollisesti vain pahentaa osaa ongelmista.

 

Islantilaiset havaitsivat samankaltaisen ongelman omassa talouskriisissään, ja siitä motivoituneita kehittelivät selvityksen rahapoliittisesta uudistuksesta, joka veisi yksityisiltä liikepankeilta rahanluontioikeuden pois ja siirtäisi sen "riippumattomalle" ja avoimelle taholle. [1] Ehdotuksen järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta selvityksen paras anti on sen esittämä erittäin kritiikki. Selvityksestä käy ilmi modernien keskuspankkien täydellinen hampaattomuus kierrossa olevan rahamäärän hallitsemiseen. Nousukaudella luottamus talouteen on suuri, jolloin kuluttajat ovat valmiita kuluttamaan velaksi, ja investoijat valmiita ottamaan velkavivutettuja riskejä. Tuolloin rahamäärä kasvaa ja jopa päätyy kiertoon, eikä keskuspankin ainoa ase, korkopolitiikka pysty sitä todellisuudessa aina hillitsemään(selvityksessä sivu 47). Vastaavasti laskusuhdanteessa luottamus talouteen on niin heikko että kulutus- tai investointilainoja ei tahdota ottaa nollakoroista huolimatta.

 

Euroopan keskuspankki, aivan kuten Japanin ja Yhdysvaltojenkin vastaavat, ovat onnistuneet inflaationhallintatavoitteissaan paljon paremmin nousukaudella, mutta epäonnistuneet yhtä surkeasti rahan kierron kannustamisessa laskusuhdanteessa. Rahaa on valtavan spekulaatiokuplan verran finanssimarkkinoilla, mutta se ei kierrä. Ei ole investointeja, ei kulutusta, eikä siten inflaatiota. Tosin tuo onnistuminenkin taitaa olla saman ilmiön syytä(ja siten keskuspankin vallan ulottumattomissa); nousukaudella luodut valtavat rahavuoret(tai siis bittivuoret) eivät ole päätyneet missään vaiheessa reaalitalouden kiertoon, eivätkä siksi ole nostaneet inflaatiota. Niin euroalueen velkaantuminen, kuin rahan määrää mittaavat indeksitkin, olivat edellisellä nousukaudellakin vahvasti nousussa. Täälläkin siis rahan luonti on ollut ilmeisen myötäsyklistä, keskuspankkipolitiikasta huolimatta.

 

Velkaantumista, sen enempää kuin rahamäärääkään, ei siis yrityksestä huolimatta ole onnistuttu tyydyttävästi kontrolloimaan. Ei Islannissa, ei Euroalueella, ei Yhdysvalloissa eikä sen enempää Japanissa. Yhtä aikaa meillä on liikaa velkaa ja liian vähän rahaa. Monelle itävaltalaisen taloustieteen kannattajalle tuo strukturalistisen kontrollin puute manifestoituu tietysti ideologisesti vain hyvänä asiana, mutta todellisuudessa se on aiheuttanut valtavan määrän kurjistumista, tehottomuutta, potentiaalin hukkaamista ja inhimillistä kärsimystä.

 

Tulevaisuudessa nähdään auttaako kasvanut pankkialan sääntely mitään, mutta tähän asti se ei ole kantanut hedelmää(uusin Basel on pituudeltaan 509 sivua, sitä edeltänyt 251 sivua ja sitä edeltänyt 30 sivua).

 

Velkaantumalla lisää menetämme itsemääräämisoikeutemme!

 

Sisäisestä ristiriidastaan huolimatta törmäämme tähän perusteluun aivan liian usein. Ellemme siis tee, kuten meidän halutaan tekevän, meidät pakotetaan tekemään niin. Eikö ole selvää että päätösvalta on menetetty siinä vaiheessa kun moisiin sopimuksiin on liitytty, ei siinä vaiheessa kun niitä pannaan täytäntöön sen vuoksi että emme noudattaneet niitä?

 

Velkaantuminen on toki nykyisten sopimusten ja rahajärjestelmän kontekstissa ongelma, joskin keksitty ja keinotekoinen sellainen. Velan varjolla on pakkolunastettu omaisuuksia, tuhottu elämiä, yrityksiä ja ihmissuhteita. Julkisen sektorin velkaantuminen saa paljon mediahuomiota, kun taas mahdollisesti jopa suurempi ongelma; yksityisen sektorin velkaantuminen jää usein pimentoon. Suomessa, kuten miltei kaikissa muissakin kehittyneissä maissa velkaantumisaste on ohittanut tulokehityksen, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. [2]

 

Pohjimmiltaan valtiolla ei ole mitään pakkoa  velkaantua kenellekään, ja suvereeni valtio voi päättää vapaasti mihin kansainvälisiin sopimuksiin nimensä laittaa. Se voi myös päättää millä pelisäännöillä velkaa annetaan, otetaan ja ulosmitataan yksityisellä puolella.

 

 

Velka on lapsiemme maksettavaa!

 

Jokaista velkaeuroa kohti tulee maahan euro lisää varallisuutta. Yhtään euroa velkaa ei synny tyhjää vastaan, vaan jokainen kiertää suomen taloudessa ja/tai kasvattaa työllisyyttä tai varallisuutta.

 

Ongelma ei siis ole siinä että otetaanko velkaa lapsiemme maksettavaksi, vaan siinä miten raha taloudessa kiertää ja miten talous toimii. Velkaantuminen on ongelma silloin kun varallisuus keskittyy spekulaatiokuplaan ja marginaalisen pienelle vähemmistölle. Se on ongelma silloin kun syntynyt varallisuus ei siirry työpaikkoihin, tuotantoon eikä kotitalouksien varallisuuteen edes suhteellisen tasaisesti. Tuolloin kaikki kantavat velkaantumisen negatiiviset puolet harteillaan, mutta siitä hyötyvät vain varakkaat ja erityisesti finanssispekuloijat.

 

Tarvitsemme velkaa(uutta valuutta), jotta talous toimisi, mutta sen kohdistaminen on tehtävä paremmin tai koko mekanismi on muutettava. Asia voidaan muuttaa vain sisäpolitiikalla, ja suomessa on tähän asti tehty kaikki juuri päinvastoin kuin pitäisi. Varakkaiden verotusta on laskettu ja finanssisääntelyä purettu, samaan aikaan kun regressiivisiä kulutusveroja on nostettu ja järjestelmää on sementoitu entisestään. Seurauksena varallisuus keskittynyt voimakkaasti. [3]

 

Varattomien lapset siis tulevat kyllä maksamaan velkaantumisesta omalla tavallaan, mutta he maksaisivat vielä kovemman hinnan jos velkaantuminen lopetettaisiin. Silloin he nimittäin perisivät maan, jossa hyvinvointi, tasa-arvo, tulevaisuus, tuotanto ja työpaikat on romutettu. Varakkaiden lapset taas vain hyötyvät velkaantumisesta jo pelkästään kasvaneen varallisuuden välityksellä, elleivät vanhemmat onnistu vahingossa kusemaan omaan murolautaseensa päivittäin usean vuosikymmenen ajan.

 

Velkaantuminen hidastaa talouskasvua!

 

Tämä on hyvin yleinen, mutta samalla kryptinen väite joka esiintyy keskustelussa usein. Aiheesta on tehty jos jonkinlaisia tutkimuksia suuntaan jos toiseenkin, mutta suurin vääntö on tietääkseni käyty Reinhartin ja Rogoffin palkitun tutkimuksen ympärillä. Heidän tutkimuksensa johtopäätöksenä on vahva yhteys BKT:hen suhteutetun julkisen velan ja talouskasvun välillä. Tuo johtopäätös on kyseenalaistettu hyvinkin terävällä kritiikillä, ja he ovatkin myöntäneet tehneensä virheitä, mutta eivät lopputulostensa virheellisyyttä. [4] Tutkimusta uusittaessa yhteyttä ei löydetty.

 

Kuinka järkevää on jättää yhteiskunnan tärkeimpiä asioita, kuten työllisyyttä, hyvinvointia ja eriarvoisuutta hyvin heikon ja kyseenalaisen olettamuksen varaan?

 

Onko vaihtoehtoja olemassa?

 

Vaihtoehdottomuuden propaganda on yksi asian ympärillä vellovista myyteistä. Teoriatason vaihtoehtoja on maailma, ja etenkin akatemia, pullollaan. Löytyy Marxilaisia taloustieteilijöitä, uuschartalisteja, uuskeynesiläisiä, osallistumistalouden kannattajia, anarkisteja, fasisteja, syndikalisteja ja kaikkea mahdollista niiden väliltä. Historiallisiakin vaihtoehtoja löytyy niin 40-luvun New Dealista kuin 80-luvun pohjoismaisesta sosiaalidemokratiasta. Sen enempää monetarismi, vähimmäisvarantojärjestelmä, uusklassinen taloustiede kuin Eurokaan eivät ole mitään ikuisia monoliitteja tai luonnonlakeja, vaan hyvinkin moderneja keksintöjä. Vaihtoehdottomuus on ihan täyttä puppua, paitsi jos tavoite onkin jotain ihan muuta kuin mitä julkisuuteen annetaan ilmi.

 

Kuten Juhana Vartiainen A-studiossa lipsautti;

"[...] mutta eihän tässä sopimuksessa(hallituksen yhteiskuntasopimuksessa) mistään muusta ole ollutkaan kysymys kuin työn ja pääoman välisen tulonjaon oikaisemisesta mitä tapahtui vuoden 2007 jälkeen. Siitä siinä on koko ajan ollut puhe ja kaikki järkevät ihmiset ovat sen koko ajan ymmärtäneet."

 

Vuonna 2007 pääoman osuus tulonjaosta laski talouskriisin seurauksena(kuten se tekee yleensä laskusuhdanteessa), joten tuo Vartiaisen mainitsema tavoite on oletettavasti kasvattaa pääoman osuutta tulonjaosta. Sama tavoite on ollut porvar... markkinaliberaalien päätavoitteena ainakin jo 1800-luvulta lähtien joka päivä. Tekosy... perusteet ovat vain muuttuneet aina tarpeen mukaan. Nyt ne ovat eurokriisi, velka ja vaihtoehdottomuus.

 

 

 

1. https://www.forsaetisraduneyti.is/media/Skyrslur/monetary-reform.pdf

2. http://www.findikaattori.fi/fi/28

3. http://tilastokeskus.fi/til/vtutk/2013/vtutk_2013_2015-04-01_tie_001_fi....

4. http://www.peri.umass.edu/236/hash/31e2ff374b6377b2ddec04deaa6388b1/publ...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Laittoihan tämä vähän hymyä kasvoille. :)

Mutta missä tilasto joka osoittaa M1:n nousseen rajusti..suhteessa johonkin muuhun?

Jyrki Paldán

Hyvä jos hymyilyttää.

Islannin tapauksen M1-, ja ohjauskorkograafit löytyvät tuosta selvityksestä sivulta 47. Euroalueen vastaavat vaikka tuosta:

http://www.tradingeconomics.com/euro-area/money-su...
http://www.tradingeconomics.com/euro-area/interest...

Noussut rajusti on ehkä vähän "huono ilmaisu", melko tasaista (exponentiaalista) kasvuahan tuo on ollut euroalueen tapauksessa. Pointti kuitenkin oli keskuspankkipolitiikan hampaattomuus ohjata rahan kiertoa. Kaikissa tapauksissa se kun ei onnistu ohjaamaan edes rahavarantojen määrää.

Euroalueella korkopolitiikka on näyttänyt toimivan paljon Islantia paremmin M1:sen kehitykseen nähden(ei niin hyvin M2:seen tai M3:seen), mutta inflaatiossa se ei näy. Täytyy tietysti huomauttaa että EKP on myös rikkonut omia sääntöjään ostamalla valtioiden velkakirjoja korkopolitiikan tehottomuuden seurauksena. Sekään ei ole tuottanut tuloksia(vielä).

Yhdysvalloissa ja Japanissa M1-rahamäärää on kasvatettu kriisin jälkipyykeissä paljon Euroaluetta jyrkemmin, mutta inflaatio on silti kummassakin nollissa. Korot ovat luonnollisesti kummassakin niin ikään nollissa:

http://www.tradingeconomics.com/united-states/mone...
http://www.tradingeconomics.com/united-states/inte...
http://www.tradingeconomics.com/united-states/infl...

http://www.tradingeconomics.com/japan/money-supply-m1
http://www.tradingeconomics.com/japan/inflation-cpi
http://www.tradingeconomics.com/japan/interest-rate

Tietysti täytyy huomauttaa että miksipä tuo kasvukaudenkaan rahanluonti(velkaantuminen) mikään ongelma olisi ollut ilman näitä naurettavan ahtaita sopimuksia. Inflaatio ei ole koko euron olemassaolon aikana ollut liian korkealla. Ei edes hyvin matalaan tavoitetasoon nähden. 2000-luvulta lähteneellä nousukaudella pysyttiin kahden prosentin tavoitteessa lähes esimerkillisesti. Ellei sitten lähdetä teoretisoimaan että "luonnollinen kasvuaste" on jossain vaiheessa ylitetty, mutta se menekin sitten jo henkimaailman jutuiksi.

Ainakin näin maallikon silmiin näyttäisi että homma kusee.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari
Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kerro lyhenteiden M1, M2 ja M3 sisältö.

Jyrki Paldán

Aivan, ne olisi tosiaan voinut avata paremmin.

M1 tarkoittaa heti saatavilla olevaa rahamäärää, eli kierrossa olevia seteleitä ja kolikoita, sekä heti nostettavissa olevia pankkitalletuksia.

M2:sessa on lisäksi osa talletuksista, joille on asetettu tietty "maturiteetti" ennen kuin ne voidaan nostaa. M3:sesa on noiden lisäksi vielä erilainen skaala erilaisia rahainstrumentteja, kuten takaisinostositoumuksin myytyjä arvopapereita.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

En ymmärrä miten velkaantumisen vaikutus on kansantalouden kannalta erilaista tapahtuessaan välillisesti tai suoraan? Yksinkertaisuudessani olisin odottanut että kiertoon tuleva lisäraha vilkastuttaa taloutta samalla tavalla molemmissa tapauksissa?

Jyrki Paldán

Näinpä, siksipä sanoinkin että tuo Islantilaisten ehdotuksen järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. He toki kykenisivät tuolloin ohjailemaan rahavarantomäärää ihan eri tarkkuudella(eri asia on tietysti olisiko se harkitummin hallittu loppujen lopuksi yhtään parempi), mutta rahan kiertoon se ei itsessään käsittääkseni vaikuta.

Siihen ratkaisut täytyy tulla jostain muualta kuin rahanluontimekanismista. Toki asiaa helpottaa ettei tarvitsisi toimia vähimmäisvarantopankkijärjestelmän ahtaissa raameissa velkaantumisrajoitusten kanssa, ja uuden rahan allokointiakin voitaisiin sisäpoliittisesti kontrolloida vähän helpommin. Esimerkiksi yksi Islannin rahauudistuksen ehdotuksista on ollut keskuspankin perustulo, joka pumppaisi jokaisen kansalaisen tilille rahaa inflaatioperustein. Välillisessä velkaantumisessa tuollainen ei ole mahdollista. Noin raha päätyisi paljon todennäköisemmin kiertoon kuin nykyisin, jolloin esimerkiksi velkavivutetut spekulatiiviset sijoitukset ovat yleinen tapa luoda uutta rahaa joka ei päädy koskaan kiertoon. Islannin tapauksessa vuonna 2008 yli puolet M1 rahavarannosta oli joko finanssiyritysten tileillä, holdingyhtiöissä tai määrittelemättömillä tileillä.

Oma itsenäinen rahaa luova keskuspankki jolle velkaantua ei tietenkään ole mikään ihmeratkaisu. Niitä oli maailma pullollaan ennen Maastrichia, ja erityisesti ennen vähimmäisvarantopankkijärjestelmää. Ei silloinkaan missään Eedenissä eletty, vaan päinvastoin ongelmia riitti laidasta laitaan.

Toimituksen poiminnat